Kestävän kehityksen keskus

Sorvi

Viestinnän oppilaasta asiantuntijaksi

Viestinnän oppilaasta asiantuntijaksi 09/10/2026 Olen tiedeviestintää opiskellut henkilö, jolta kuitenkin opinnot jäivät tauolle koronapandemian aikoihin. Siirryttyäni työttömäksi työnhakijaksi ajattelin, että vaikka saisinkin viestintäalalta jotain töitä, niin en opintojenikaan avulla välttämättä pärjäisi kaikissa minulta vaadittavista tehtävistä. Viestinnässä ja markkinoinnissa kun tarvitaan paljon ns. jokapaikanhöyliä, jotka pystyvät itsenäisesti pitämään pystyssä pienen yrityksen tai kunnan viestintää sen kaikissa […]

Viestinnän oppilaasta asiantuntijaksi Read More »

Omakupin työntekijän näkökulma

Omakupin työntekijän näkökulma 29/09/2026 KeKe on iso paikka useine palveluineen ja pitää sisällään laajan kirjon persoonia ja omakohtaisia tapahtumia. Yksilöä halutaan tukea hänen oman urapolkunsa muotoutumisessa, esimerkiksi työuran rakentamisella kuntouttavasta työtoiminnasta palkkatuelle ja siitä kohti tulevaa. Polku uran löytämisessä sisältää mm. omien taitojen hiomista ja tarkentamista. Jollekin toiselle puolestaan on hyödyllistä päästä kokeilemaan itselleen uutta

Omakupin työntekijän näkökulma Read More »

Työelämään KeKen kuntouttavan työtoiminnan kautta

Työelämään KeKen kuntouttavan työtoiminnan kautta 26/03/2026 Pitkän työttömyysjakson jälkeen sain aloittaa kurottautumisen kohti paluuta työelämään Kestävän kehityksen kuntouttavan työtoiminnan kautta. Sain paikan KeKen mediaviestinnästä. Pääasiallinen tehtäväni oli valokuvata pyöräkorjaamon polkupyörien varaosia ja tarvikkeita, ja tallentaa kuvat verkkoon internetsivuja varten. Samalla pääsin tutustumaan polkupyörien maailmaan ja opin paljon uutta polkupyöristä ja niiden huollosta. Arvostan sitä ammattitaitoa

Työelämään KeKen kuntouttavan työtoiminnan kautta Read More »

ERIKOISNUMERONA Rosa sorvin äärellä, osa 13: Puhtaanapito + kurkistus: Kestävä elämä ja Nuorten Startti

ERIKOISNUMERONA Rosa sorvin äärellä, osa 13: Puhtaanapito + kurkistus: Kestävä elämä ja Nuorten Startti 11/11/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi.

ERIKOISNUMERONA Rosa sorvin äärellä, osa 13: Puhtaanapito + kurkistus: Kestävä elämä ja Nuorten Startti Read More »

Rosa sorvin äärellä, osa 12: Mikrotuki

Rosa sorvin äärellä, osa 12: Mikrotuki 04/11/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi. Rosa jatkoi työhön tutustumista mikrotuen palvelussa. Vierailuni mikrotuella

Rosa sorvin äärellä, osa 12: Mikrotuki Read More »

Rosa sorvin äärellä, osa 11: Lounasruokala Omakuppi

Rosa sorvin äärellä, osa 11: Lounasruokala Omakuppi 31/10/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi. Rosa jatkoi työhön tutustumista lounasruokala Omakupissa. Lounasruokala

Rosa sorvin äärellä, osa 11: Lounasruokala Omakuppi Read More »

Rosa sorvin äärellä, osa 10: Toimisto

Rosa sorvin äärellä, osa 10: Toimisto 27/10/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi. Rosa jatkoi työhön tutustumista toimistopalveluissa. Toimisto, info, palkanlaskija,

Rosa sorvin äärellä, osa 10: Toimisto Read More »

Rosa sorvin äärellä, osa 9: Pienkonekorjaamo

Rosa sorvin äärellä, osa 9: Pienkonekorjaamo 10/10/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi. Rosa jatkoi työhön tutustumista pienkonekorjaamolla. Päivä alkoi ripeästi,

Rosa sorvin äärellä, osa 9: Pienkonekorjaamo Read More »

Harjoittelussa KeKellä

Harjoittelussa KeKellä 01/07/2025 Opiskelen Oulun ammattikorkeakoululla kiertotaloutta toista vuotta. Etsin kuumeisesti keväällä harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja, kunnes hoksasin että hei, KeKellekin voisi yrittää hakea. Minua kiinnostaa tekniikan alan työpaikkojen lisäksi myös ruohonjuuritason toiminta yhdistyksissä ja järjestöissä, KeKeltä lopulta tärppäsi! Pääsin harjoitteluun ompelimon yhteyteen, jossa kiertotaloushengessä korjataan vaatteita sekä tehdään pieneen myymälään tuotteita uusiomateriaaleista. Tein tiedonhakua muun

Harjoittelussa KeKellä Read More »

Rosa sorvin äärellä, osa 6: Luonnosta työtä ja toimintakykyä -hanke

Rosa sorvin äärellä, osa 6: Luonnosta työtä ja toimintakykyä -hanke 13/06/2025 Rosa sorvin äärellä! Työllisyyspalvelupäällikkömme Rosalie Leskelä vierailee tänä vuonna tutustumassa jokaisen KeKen palvelun työhön, ja julkaisemmekin näistä kurkistuksista työarkeen sarjan blogitekstejä nimellä Rosa Sorvin äärellä! Tavoitteena on tutustua eri palvelujen arkeen ja käyttää näkökulmia mm. toiminnan kehittämiseen ja päätöksenteon tueksi. Rosa jatkoi työhön tutustumista

Rosa sorvin äärellä, osa 6: Luonnosta työtä ja toimintakykyä -hanke Read More »

Scroll to Top