Ajankohtaista

Päivitetty 9.5.2023

neula, nappeja ja lankaa

Ompelimossamme on kevätsesonkiruuhkaa, joten emme valitettavasti voi ottaa uusia kiireellisiä asiakastöitä vastaan toistaiseksi.

Päivitetty 27.4.2023

Viherkujalla rakennetaan lisätilaa Kekelle: sisällä on tehty erilaisia asennuksia, lattialämmitystä tehdään ja valmistaudutaan alakerran lattian  pinnoittamiseen piakkoin. Sisätyöt ovat siis  täydessä vauhdissa!

rakenteilla oleva talo
levyn leikkausta rakennuksella
asentaja työssään

Olemme oululainen työpajakeskus kestävän kehityksen asialla.

Työllistämme vuosittain noin 250 ihmistä ja tarjoamme monipuolisia palveluita sekä tuotteita.

Yritetään Yhdessä ry on pyörittänyt Välivainiolla jo 20 vuoden ajan Kestävän Kehityksen Keskusta, eli tuttavallisemmin Keke keskusta.

Yhdistyksen arvot ovat

Inhimillisyys

Vastuullisuus

Rohkeus

Palvelut Kekellä
Tuotteet Kekellä
Työt Kekellä
Yhteistyö Kekellä

Meillä voit maksaa näillä

maksutavat

Mikä Keke?

Keken eli Kestävän kehityksen keskuksen tarina on alkanut 1980-luvulla. Silloin on aloitettu keskuksen suunnittelu ja käynnistetty varainkeruu paperinkeräyksellä.

Sittemmin toiminta on vuosien aikana kasvanut ja kehittynyt monipuoliseksi työpajakeskukseksi, joka työllistää vuosittain reilut sata pitkäaikaistyötöntä palkkatukitöihin ja saman verran kuntouttavassa työtoiminnassa olevia oululaisia.

Kehittämistyö

Työpajatoiminnan ja palveluidemme lisäksi kehittämistyö on tärkeä osa toimintaamme. Olemme mukana hankkeissa, joiden tavoitteena on parantaa työllisyyttä ja edistää kestävää kehitystä.

Blogi

Mitä muuttolintujen saapuminen Pohjolan perukoille sinulle merkitsee? Joutsenten tai kurkien äänten kuuleminen keväällä ensimmäistä kertaa tuovat ainakin minulle kevätfiiliksen ihan saman tien. Useimmat ihmiset seuraavat lintuja ainakin jollakin tavalla ja tasolla. Valokuvauksen muuttuminen digitaaliseksi
Toimintaterapeutin terveiset Toimintaterapeuttiopiskelijan havaintoja Kekestä   Toimintaterapiassa ollaan kiinnostuneita ihmisestä toiminnallisena yksilönä ja toiminnan vaikutuksesta...
Koko viime vuosi on ollut jännityksentäyteinen ja odottava. Se oli aistittavissa aloittaessani työt Kekessä elokuussa. Loppuvuosi huipentui kuntouttavan työtoiminnan kilpailutukseen, eduskunnan palkkatukiuudistuksen tilanteen seuraamiseen ja muutosneuvotteluihin. Nyt teemme yhdessä Kekestä vielä paremman ja kestävämmän.