fbpx
Etta_palkinto_Kati_netti

Hei kaikki ihanat kekeläiset!

Toinen kuukausi täällä Kekellä on vierähtänyt todella nopeasti. Ja mielestäni olen päässyt jo aika hyvin perille talon tavoista ja toiveista.

Kuukausi sitten Oulu-seura antoi meille Etta-arvonimen kunniakkaasta oululaisesta työstä. Tämä on mahtava kunnianosoitus Yritetään Yhdessä -yhdistyksen toiminnasta, joka on alkanut jo kymmeniä vuosia sitten paperin keräyksestä. Yritetään Yhdessä Ry on yksityinen rekisteröity yhdistys ja sen ylintä päätäntävaltaa käyttää hallitus. Minä toiminnanjohtajana toimin yhteistyössä hallituksen kanssa ja huolehdin, että kaikki täällä Kekellä sujuu hyvin. Kunniakasta tässä arvonimessä on, että työmme oululaisen työllisyyden, syrjäytymisen ehkäisyn ja kestävän kehityksen eteen nähdään tärkeänä.

Toivoisin kovasti, että jokainen täällä Kekellä näkisi oman itsensä ja työnsä tärkeänä. Meillähän työn keskiössä loppujen lopuksi olette te, meidän työntekijät. Näen työntekijöinä meillä kaikki sopimuksista riippumatta. Kekellä meidän tärkein tehtävä tässä yhteiskunnassa on ihmisten elämänlaadun parantaminen, työelämätaitojen vahvistaminen ja tukeminen elämässä eteenpäin. Monella suuntaa vielä haetaan, kun ei vielä itsekään tiedä olevansa mahtava tyyppi tai mitä haluaisi elämässä kokea. Monella pitkään kotona oleminen on saanut mielen matalalle ja motivaatio töihin heräilee pikkuhiljaa. Joillakin herää ajatus opiskelemaan tai vapaille työmarkkinoille lähtemisestä suoraan tai edelleensijoituksen kautta. Nämä ovat meille kaikille ilon aiheita, vaikka hyvästien jättäminen on haikeaa.

Täällä Kekellä on kaikille konkreettista tekemistä, jolla on ympäristön ja ilmaston kannalta merkitystä. Kaikki työ liittyy kiertotalouteen jollakin tavalla. Tämä on ihan oikea työpaikka! Toivon, että sitä osattaisiin arvostaa ja siihen panostettaisiin kukin omien voimavarojensa mukaan. Ja tottahan on myös se, että meillä on paljon kuluja katettavana, jotta saamme laskumme maksettua. Kaikki kustannukset ovat tänä vuonna nousseet, kuten tiedämme. Myytäviä asiakastöitä siis tarvitaan edelleenkin. Talouden tarkastelu onkin lähiviikkojen tarkastelun kohde.

Kuntouttavan työtoiminnan osalta muutoksia tulee, sillä hyvinvointialue Pohde vastaa alueen julkisista sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista 1.1.2023 alkaen. Tällä hetkellä kaupunki ostaa meiltä kuntouttavaa työtoimintaa. Olemme valmistelleet asiaa ja kuntouttavan työtoiminnan osalta työstetään seuraavaksi rekisteröintiä tarjouskilpailua varten. Kuntouttavan työtoiminnan sopimuksia kenelläkään ei ole yli vuoden vaihteen. Toivottavasti paperiasiat etenisivät sujuvasti. Meidän toiveissamme on jatkaa ja jopa lisätä kuntouttavaa työtoimintaa.

Palkkatukiuudistuskin etenee eduskunnassa ja sen osalta neuvottelut jatkuvat vielä ainakin ensi viikon. Tämänhetkinen hallituksen muutosesitys on herättänyt meissä taloudellista huolta. Olemme kuitenkin varovaisen toiveikkaita, vaikkakin varaudumme jo erilaisiin muutosvaihtoehtoihin toimintamme ylläpitämiseksi. Nykypäivänä muutos on pysyvä olotila. Meidän on nähtävä tulevat uudistukset myös mahdollisuutena kehittyä ja oppia uutta.

Aivan parasta tässä kuussa on ollut tutustua pajoihin ja teihin jokaiseen vähän paremmin. Pajaporinoista olen saanut hyviä kehittämisideoita ja kokenut, että Keken asiat kiinnostavat yhteisestikin. Siitä tulee tunne, ettei minunkaan täällä yksin tarvitse viedä asioita eteenpäin.

Monien toiveesta jotain pientä kivaakin pitää välillä järjestää. Ke 2.11. onkin notskipäivä, jolloin Keken pihalla voi paistella makkaraa ja käyttää aikaa myös virkistäytymiseen.

Syysterveisin Kati, toiminnanjohtaja