fbpx

Toiminnanjohtajan terveiset kesäkuu 2023

Yritetään yhdessä ry:n uusi hallitus on aloittanut toimintansa. Hallitukseemme kuuluu yhdistyksemme vanhoja työntekijöitä, joilla on kokemusta niin talouspuolelta kuin pajojen arjestakin. Olemme yhdessä hallituksen ja johtoryhmän kanssa nyt erityisesti työstäneet talousasioita ennakoidaksemme yhdistyksemme taloutta. Palkkatukiuudistus tulee kuun vaihteessa. Tällä hetkellä meillä on töissä noin 90 henkilöä ja työtoimijoita noin 65.

Kuntouttava työtoiminta on jatkunut ja erilaisia ryhmätoimintoja on toteutunut niin pajoilla kuin erikseenkin. Kiinteistöpuolella lumityöt ovat vaihtuneet nurmikon leikkuisiin. Pyöräpajalla ja vihertöissä eletään hektistä sesonkiaikaa. Lampaatkin ovat taas Hietasaaressa maisemointitöissä. Ompelimon kautta on moni pelipaita mennyt jo pelikentille ja tilaustyöt menevät nyt jo heinäkuulle asti. Entisöintipajalla ja pienkonekorjaamolla asiakastyöt ovat lisääntyneet. Sisäiset pajamme keittiö, media, toimisto ja siivous huolehtivat työhyvinvoinnistamme joka päivä.

Hietasaaren toimipaikkakin sai nimensä. Hietan rakentaminen on edennyt hyvin. Rakentamista kuitenkin hiukan jarrutellaan keskittyen nyt sesonkiaikana enemmän rakentamisen asiakastöihin.

TYÖ-VOIMA-ksi-hankkeessa on pidetty ensiapukurssi ja kaksi Voi hyvin -kurssia.  Hankkeessa kokeillaan kesän ja syksyn aikana myös muita valmennusmalleja henkilöstön tukemiseksi mm. TOIVO-mittaria ja ryhmätyönohjausta.

Työhyvinvointitiimin ja koko Keken yhteisellä ponnistuksella olemme laatineet työpaikan pelisäännöt, jotka pohjaavat arvoihimme. Haluamme Keken olevan oikea työnilon keskus, jossa on tärkeää inhimillisyys, vastuullisuus ja rohkeus!

Kaksi rakenteilla olevaa taloa metsässä

Hieta huhtikuussa 2023. Oikealla päärakennus, johon tulee koulutus- ja sosiaalitilat, keittiö ja lämmin tuotantohalli. Vasemman puoleiseen tehdään kylmä halli.